tiistai 27. lokakuuta 2015

Halloween special

Nyt kun Halloween on kulman takana, halusin näyttää teille muutaman maski-idean mitä voi helposti tehdä kotona. 
Mulla oli mallina ihana Blanka, kenelle maalasin puolet kasvoista leijonaksi ja toisen puolen meikkasin normaalisti "kauniiksi".
 Tämä sopii niille, jotka ei halua ihan koko naamaa maalata, vaan haluaa olla tunnistettavissa. :D Käytössä Grimasin kasvomaalaus värit. 







Seuraavaksi jotain creepympää. 
Jos haluaa yllättää ihmisiä, niin voi kokeilla tällasta sarjakuvamaista maskia. 
Ensiksi taputin kostealla meikkisienellä koko naaman valkoisella maalilla, sitten käytin samaan sieneen valkoista ja mustaa tekemään varjoja kasvoihin. 
Lopuksi piirsin mustalla maalilla ja siveltimellä vahvat kulmat ja eyelinerit. 









Jos ei halua kasvoja maalata, mutta haluaa silti jotain Halloween tunnelmaa, voi tehdä esim. viiltoja tai veriläiskiä ja yhdistää vaikka tummaan silmämeikkiin, 
Hyvä kikka tehdä esim viiltoja, on laittaa pohjalle Duo-ripsiliimaa, antaa sen kuivua ja repiä sitä, sitten vielä siveltimellä maalata punaisella , niin saa aikaan syvän näköisiä viiltoja, tai kuivunutta verta. Alakuvissa käytetty ripsiliimaa leuassa. 




Lopuksi vielä yksi selfie viime vuoden Halloween bileistä, ettepäs arvaa mitä esitin?! :D 



sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Contouring

Contouring on ollut kova puheenaihe viime aikoina, joten päätin kertoa teille miten itse meikkaan korostukset ja varjostukset kasvoihini. 
Mihin tarvitaan valoja ja varjostuksia? Meikkaajana olen oppinut, että aina halutaan tuoda esiin kasvojen parhaimmat puolet. 
Valoilla saa tuotua kasvoihin hohdetta ja korostusta.
 Varjostuksilla mahdollisesti kavennetaan kasvojen muotoja, esim. tuodaan poskipäät paremmin esille. Vaikka Kim Kardashian on vienyt contouringin ihan uudelle tasolle, se ei tarkoita sitä että joka päivä täytyisi meikata kasvot tukkoon varjostuksilla.
 Oikein tehdyillä contourilla kasvot näyttävät hehkeältä ja kauniilta. 
Itse aloitan meikin aina laittamalla jonkinlaisen rasvan alle, sillä jos esim. ihossa on kuivia kohtia, meikkivoide imeytyy niihin ja jää laikkuikkaaksi.
 Dr. Hauschkan kasvovoide on ollut minulle sopiva, sillä minulla on näin syksyisin vähän kuivempi iho. 






Seuraavaksi laitan meikkivoiteen. 
Olen käyttäny jo jonkin aikaa meikkivoiteena Clarinsin Skin illusionia. Aivan huipputuote! 
Tarpeeksi peittävä, mutta ei liian peittävä, että tuntuisi pakkelilta. Levitän meikkivoiteen beautyblenderillä. Beautyblender on meikkisieni, jota kostutetaan veteen ja joka turpoo. 
Sillä saa levitettyä meikkivoiteen todella tasaisesti. 






Seuraavaksi käytän Anastasia Beverly Hillsin Cream contour kitistä sävyn cinnamon varjostuksiin ja sävyn banana korostuksiin. 



Siveltimellä ikäänkuin piirrän viivoja niihin kohtiin joita haluan korostaa ja niihin kohtiin joita haluan tuoda luuston esiin. Tämä välivaihe ei ole kaunis. :D 
Viivojen ei tarvitse olla tarkkoja, sillä ne kans häivytetään meikkisienellä. 






Seuraavaksi käytän Macin puuterimaista highlighteria vielä korostamaan poskiluita ja amorinkaarta, sillä se antaa kivan helmiäisviban, mutta ei ole liian valkoinen.
 Highlighterin laitan myös kostealla meikkisienellä, sillä siitä saa intensiivisemman niin.
 Lopuksi poskipuna.
 Monet kysyy että, tarvitaanko poskipunaa vielä tämän jälkeen, niin kyllä! Poskipuna tulee highlighterin ja varjostuksien keskelle. Se jopa auttaa häivyttämään  varjostusta.
 Poskipunana käytän Macin Pink Swoon. 






tiistai 6. lokakuuta 2015

Bangin' bangs

Nyt kun ilmat on alkanut kylmenemään ja syksy on täällä, halusin itselleni jotain pientä uudistusta. Minun mielestä otsis on aina ollut syksy-juttu, joten päätin leikata itselleni tälläisen pidemmän, kulmakarvojen yli menevän otsatukan,
Tämä otsismalli on helppo, sillä sitä voi käyttää monella eri tapaa.
Se on tarpeeksi pitkä, että sitä voi viedä sivulle sekä sitten nostaa pois kasvoilta, jos tarve vaatii.





Mielestäni otsis sopii monelle ihmiselle. Mallista riippuen se pehmentää ja korostaa tiettyjä kasvonpiirteitä.
 Syksyn trendeihin myös kuuluu, että otsis saa olla myös vähän laineikas ja huolimaton.Otsatukka sopii mun mielestä myös eri ikäisille ihmisille.
Kun äiti näki mun otsiksen, niin se innoistui niin paljon siitä, että halusi myös itselleen.
Monkey see, monkey do ;D Muutenkin freesattiin myös äitin tukkaa syksyväreihin.
 Syksyväreihin kuuluu ihanat ruusukullat, kuparit, hunajanväriset vaaleat, pronssin vaaleat, lämpimät ruskeat eri sävyissä jne.
 Itse yritän pitää kiinni omasta tyylistä, niin että en vaihda hiusväriä joka kausi, mutta välillä on ihan hauskaakin kokeilla jotain uutta. Tässä on minun mamman ennen ja jälkeen kuvat, nauttikaa! ;D




 Siitä asti kun muistan, äitillä on ollut mustat hiukset, sillä se on hänen oma luonnollinen värinsä (Jos ei lasketa iän mukana tulleita harmaita :) ) Viimeksi kokeiltiin kylmänpunainen liukuväri, johon äiti tykästyi. Nyt haluttiin mustasta kokonaan eroon, joten alettiin vaaleentamaan. Vaalensin myös äidin kulmakarvoja hitusen, jotta uusi väri sopisi paremmin,


Kun oltiin vaalennettu, hius oli todella oranssinen, niinkuin voitte kuvitella. 
Mulla rupesi tulemaan kylmää hikeä, koska äiti tykästyi siihen vaalennettuun oranssiin...
 Kun perheenjäsen on asiakkaana, uskaltaa ehkä sanoa myös vähän kovemmin, joten sanoin että ei missään nimessä jätetä sellaiseksi! :D 
Tultiin kuitenkin kompromissiin ja laitettiin väriksi päälle kuparinruskea, joka näyttää mielestäni upealta äidillä! <3 Otsatukka kruunasi kaiken, sillä äiti näyttää nuoremmalta ja raikkaamalta!





Mitä mieltä te olette? :)